Päivä, mikä ei unohdu milloinkaan

Koulujen väliset kaksipäiväiset kilpailut on sovittu pidettäväksi torstaina ja perjantaina tällä viikolla Emman lähdön kunniaksi. Lajeiksi on pari viikkoa sitten palaverissa vahvistettu jalkapallo, netball ja viestijuoksu, jokaisessa omat sarjat tytöille ja pojille. Palaverissa sovittiin paikaksi Mingan ala-asteen kenttä koska se on kuulemma alueen paras. Kaikki on siis sovittu koulujen kanssa jo aikoja sitten valmiiksi ja annoimme toimistolta jopa palloja lainaksi treenejä varten.

Afrikalle tyypillisesti kävimme päivää ennen kisoja tarkastamassa kyseisen kentän ja eihän se vastannut ollenkaan odotuksia. Polvimittainen heinä, orjantappurasta tehdyt aidat, eläinten kaivamat montut ja kumpuileva maasto eivät kovin paljoa vakuuttaneet meitä. Tuli itsellekin jo tuskainen olo kun kuvittelin itseni linjatuomarina juoksemassa heinikossa. Pitkän arpomisen, paskanjauhannan ja kiertelemisen jälkeen päätimme mennä stadionille pelaamaan. ”Ai täällä on sellainenkin?”, oli mun ensimmäinen ajatus. Miksi ihmeessä me ei voitu heti alkuun mennä sinne eikä vasta päivää ennen pohtia sitä vaihtoehtoa…Afrikka!

Noh torstai käynnistyi kivasti vierailulla stadionille järjestelemään kisoja joiden on sovittu alkavan 15.30. Jalkapallokenttä rajoineen on olemassa, maaleissa ”verkot” ilmeisesti joskus olleet ehjät, nyt vain muutama säie siellä täällä. Netball kentän jouduimme itse rakentamaan stadionin laidalle, onneksi projektilla on siirrettäviä koreja olemassa ja kalkkia saa kaupasta. Kuten olette varmaan aikaisemmista blogiteksteistä lukeneet niin afrikassa ei olla niin kovin tarkkoja minkään asian suhteen. Noh urheilu onkin sitten eri asia. Suomalaisena kun olisimme vetäneet rajat mitalla silmämääräisesti niin tällä kertaa kulmien pitikin olla ehdottomasti 90astetta. Miten voi tehdä asian niin pilkun tarkasti kun muuten kenttä on nilkkapituista heinää ja kalkkiviivat itseasiassa valkoista sementtiä kun kalkkia ei kaupasta löytynyt :)

Siinä aikamme rakenneltua ja saatuamme apua pyytämättä jokaiselta laitapuolen kulkijalta (sen jälkeen ne käsi ojossa ovat pyytämässä rahaa) lähdimme pitämään Mughangan yläasteelle päivän treenejä. Kuvitelkaa keskipäivä Päiväntasaajalla niin olette jo lähellä sitä tuskaista kuumuutta minkä tänään saimme niskaamme. Mulla henkilökohtaisesti oli hermo todella kireällä koko treenien ajan eikä yhtään helpottanut eilen pamahtanut nilkka mikä muuttuu vähitellen mustaksi, nälkä, päälle sadan oppilaan ”pieni” ryhmä yllätyksenä, paikallisten maailman huonoin muisti treenisuunnitelman ja aikataulujen suhteen (eihän ollakaan tehty samaa kuin vasta koko alku viikko putkeen) ja yleinen säätäminen sekä koulun että ihmisten puolelta. Ärähdin siis miljoona kertaa kaikille, olivat ansainneet sen kun eivät kuunnelleet, totelleet tai keskittyneet.

Lounas piristi taas mieltä hieman ja aloimme valmistautua kilpailuihin. Kuten sanoin, kisojen piti alkaa 15.30. Huom, piti! Oppilaita ja opettajia alkoi valua stadionille siinä 16.15 ja pääsimme viimein aloittamaan pelin noin kello 17.00 kaikkien puheiden ja esittelyiden jälkeen. Ohjelmassa piti olla tyttöjen jalkapallopeli ja poikien netball peli samaan aikaan sekä päivän päätteeksi viestit. Eiköhän toinen koulu sitten ilmoita vasta paikanpäällä etteivät ole treenanneet poikien kanssa netballia ollenkaan ja siksi heillä ei myöskään ole joukkuetta. Onpa reilua toisen koulun joukkuetta kohtaan… Olimme vieläpä juuri kyseisellä koululla jutelleet liikunnanopettajien kanssa saman päivän aikana kisoista ja he väittivät olevansa valmiita voittamaan vastustajat.

Saimme tyttöjen jalkapallopelin kuitenkin hienosti käyntiin ja molemmat joukkueet olivat selvästikin valmistautuneet huolella. Oli pelipaidat, taktiikat ja huudot treenattu kuntoon oikein mallikelpoisesti. Itse toimin linjatuomarina, aivan ensimmäistä kertaa elämässä. Kaikki mut tuntevat varmaan muistavat että futis ei ole ihan sydämen asia meitsille ;) Siinä sitten viivaa pitkin lippu kädessä juoksiessa mietin että ei olekaan mikään paskempi homma, tästä voisi melkeimpä tykätä vaikka ei futiksen pelaamisesta niin välittäisikään. Kunhan muistin hyppiä monttujen yli ettei mene toinenkin nilkka niin kaikki oli oikein loistavasti. Niin ja viivat oli tietenkin kaivettu siihen nurmikkoon, ei ollut valkoisista kalkkiviivoista tietokaan mutta saman asianhan ne ajaa. Ensimmäisen puoliajan loppu puoliskolla sitten toteutui se meidän kauhukuva, myrsky. Ensin muutama pisara, ei tunnu missään. Pari salaman välähdystä, ei hätää. Hirveä kaatosade niskaan tuulen mukana, voi prkl! Oikea kylki alkoi kastua ekana kun sade tuli suurina pisaroina vaakatasossa, yritäpä siinä keskittyä peliin ja omiin askeleihin kun kentän rajat täyttyvät ensimmäisenä vedestä. Puoliaikaan mennessä olin jo puoliksi märkä ja molemmat kengät oikein ui vedessä. Säälien katselin tyttöjä ja muita tuomareita kun tärisivät kylmästä, ei mulla suomalaisena ollut kuin vähän iho kananlihalla sillä eihän +25asteessa palele vaikka miten märkä olisi ;) 


Toisella puoliajalla kenttä alkoi olla jo nilkkaa myöden täynnä vettä koska kova maa ei ime mitään sisäänsä. Tytöt heittivät kengät pois saadakseen hieman paremman pidon mutta oli mulla silti naurussa pitämistä kun ne liukuivat siellä pallon perässä. Milloin olivat naamallaan ja milloin liukuivat vastustajan jalkojen välistä. Siinä viivaa pitkin juostessa en voinut olla nauramatta ääneen: Kuinka moni ihminen voi sanoa seisseensä ukkosmyrskyssä Afrikkalaisella jalkapallokentällä vettä nilkkoihin saakka tuomaroimassa tyttöjen peliä ja vielä nauttineensa siitä?

Kuva kertoo tässäkin tapauksessa oman tarinansa.

Mitunduruni voitti tyttöjen jalkapallopelin 1-0, poikien netball jäi pelaamatta ja viestijuoksut peruttiin sään takia, päivän onnistumisprosentti aika huikea 33%. Saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan, ainakaan netball kentällä ei ole enää rajoja sillä sade huuhtoi kaiken mennessään :)

Ps. Tätä blogia on kirjoitettu otsalampun valaistuksessa, pyyhe olkapäillä ja salmiakkia syöden. Sähköt olivat myrskyn takia pitkään poikki mutta oli pakko päästä heti kertomaan tästä päivästä teille. Aivan über siistiä elämää, omalla tavallaan.