Hakuna matata

Terveisiä Afrikasta, tässä suora lähetys Singidasta. No ei kai, ei tämä ole suoraa nähnytkään niin kuin ei mikään tässä osassa maailmaa. Aina mennään kiertäen hankalamman kautta jotta saavutetaan määränpää jossain vaiheessa. Sellainen Hakuna matata –meininki kaikessa. Aikataulut, internet, puhelimet, autot, tapaamiset, lähdöt ja tulemiset; kaikessa voi aina joustaa ja odottaa että joku muu hoitaa asian. Eihän tämä maa koskaan edisty jos millään ei ole koskaan kiire. Mitään ei saada valmiiksi asti ja sitten vaan odotellaan että valkoiset pelastaa kaiken antamalla rahaa. Ei se niin mene, Afrikka herätys!

Mulla on nyt kaksi viikkoa takana elämää Tansaniassa ja oikeasti alkaa jo nyt olla huppua myöden täynnä, kun suomeen palaan kahdeksan viikon päästä niin vannon etten hetkeen lähde minnekään vaan nautin elämästä kotona. Olihan tämä odotettavissa, että jossain vaiheessa reissu-ähky iskee pahemman kerran. Onhan tässä menty edestakas jo vuodesta 2005 lähtien eli seitsemän vuoden ajan.  Onneksi suunnitelmissa onkin asettuminen syksyllä ainakin pariksi vuodeksi, Riikka varmaan puoltaa asiaa Ugandasta käsin :) Ja toimitus huomio, loma- ja työreissuja ei sitten lasketa mukaan koska niitä tulee kuitenkin…

Singidassa olen siis seitsemän viikkoa, pari viikkoa menee Mtwarassa ja viikon päivät kulutan Zanzibarilla aurinkoa palvoen jotta olen valmis kesän työkoitokseen. Täällä keskellä Afrikan mannerta olen siis pääasiassa, ei uintimahdollisuutta eikä rantoja. Työharjoittelua teen osana vapaaehtois-projektia TTU-ETS:n työntekijöiden kanssa. Arki koostuu viidestä työpäivästä (ma-pe) ja viikonlopun vapaista. Käymme kahdella yläasteella (Mughanga ja Mitunduruni) opettamassa liikuntaa lapsille ja iltaisin vedämme Äidit&tyttäret –projektin osallistujille liikuntaa ja oppitunteja kahdella ala-asteella (Kibaoni ja Unyankindi). Tulevana projektina on vielä tässä kuussa (sormet ristiin jotta toteutuu) alkava liikunnanopettajien koulutus. Jokaisesta Singidan maakunnan osasta lähetetään kaksi pätevää ihmistä meidän koulutettavaksi ja heidän on sitten tarkoitus tulevaisuudessa jakaa tietojaan ja taitojaan omilla alueillaan. Päivät menevät siis ulkona urheillessa tai toimistolla tulevia asioita suunnitellessa, työaika päivittäin noin yhdeksän tuntia hieman riippuen päivän ohjelmasta. Keskiviikko on ainut arkipäivä jolloin illalla ei ole mitään ohjelmaa lounaan jälkeen.

Yläasteilla olemme keskittyneet pallopeleihin sillä monelle lapselle pallo on todella vieras urheiluväline. Näiden koulujen kanssa projekti on alkanut vasta tämän vuoden alussa joten olemme todella alussa opettamisen suhteen. Urheiluhetket koostuvat polttopallosta, erilaisista viesteistä, pallon kuljettamisesta jalkojen avulla sekä erilaisista tasapaino harjoitteista. Suomalaiselle kuullostaa varmaan todella typerältä mutta oikeasti pelien sääntöjen sisäistäminen ja eri liikkeiden korjaileminen on todella työlästä ja vie paljon aikaa. Jos ei ole lapsesta asti oppinut koulun liikuntatunneilla urheilun perusteita niin onhan se hankalaa alkuun, varsinkin kun murrosikä on päällä ja kroppa kasvaa niin nopeasti ettei motoriikka aina pysy perässä. Pahiten hienomotoriikan ongelmat tulevat esiin venytellessä – kropan hallinta on todella hakusessa lähes kaikilla nuorilla eikä puheesta ja esimerkeistä ole aina apua.

Äidit&tyttäret –hanke on ollut jo pidempään käynnissä ja näiden kahden ryhmän kanssa on tehty aktiivisesti töitä jo usean ihmisen voimin. Ideana on on urheilla ja opettaa kropan kunnossapitoa ja urheilun perusteita näille naisille. Toisena osana on yleissivistävä opetus, jolloin istutaan luokassa ja kerrotaan elämän tosiasioita. Ryhmien kanssa on aloitettu aivan perusteista kuten esimerkiksi taudeista, ruokavaliosta, ehkäisystä ja tasa-arvosta. Viime aikoina heille on kerrottu yrittäjyydestä ja rohkaistu jokaista keksimään omia liikeideoita. Tuloksena onkin saavutettu hyviä liiketoimintasuunnitelmia jolloin myös naisten itsetunto on kohisten noussut sille tasolle että he jo uskovat selviävänsä tästä maailmasta ilman miehien apua. Ideat ovat lähdössä lakimiehille hyväksyttäväksi ja sen jälkeen mammoilla on mahdollisuus saada startti-rahaa omaa yritystään varten. Tässä maassa miehet eivät oikeasti saa mitään aikaa vaan naisten on noustava vastarintaan ja näytettävä miehille kuokan paikka. Aika karu totuus mutta naiset lienevät oikeasti olevan Afrikan ainut mahdollisuus saavuttaa jotakin.

Hyvä esimerkki yrittäjyydestä on tämä minun isäntäperheeni. Mama Joséllahan on se oma catering-firma mistä olenkin jo puhunut aikaisemmin. Perheen vanhimmalla lapsella Beatricella on oma ompelimo missä hän myös kouluttaa ilmaiseksi muillekin ompelemisen perusteita. Beatrice siis opettaa päivisin ala-asteella ja iltaisin hän luo omaa uraa bisnesmaailmassa. Hän käy myös yrittäjyyskurssia parhaillaan ja toiveissa onkin joku päivä saada menestyvä vaatetusalan yritys pystyyn. Perheen kolmas tytär on naimisissa ja työskentelee katulapsien parissa Singidassa, perheen vanhin poika on tietokoneinsinöörinä jossain pankissa Darissa ja perheen kuopus Bon opiskelee yliopistossa. Kaikki tämä yrittäjyys ja menestymisen tarve on varmasti kotoa lähtöisin sillä heidän vanhempansa myyvät auringonkukkaöljyä menestyksekkäästi. He luovat minuun uskoa tähän maahan :)