Olen jo pitkään meinannut alkaa kirjoittaa Tansanian ruoka- ja juomakulttuurista mutta aina tulee jotain muuta tekemistä tai muita aiheita. Nyt kuitenkin on pakko kertoa hieman asioita teille suomalaisille simasuille elämästä päiväntasaajan toisella puolella.
Singida on yksi Tansanian köyhimmistä alueista ja se näkyy hyvin katukuvassa. Toisilla on millä mällätä ja toisilla taas ei, toisilla on ruokaa yllinkyllin ja toisilla vilkkuu kylkiluut. Meidän perhe kuuluu tuohon ensimmäiseen kastiin niin kuin kaikki muutkin hieman varakkaammat ja se näkyy keskivartalolihaavuutena siinä missä länsimaissakin. Täällä tosin iso vatsa tarkoittaa vaurautta, sairasta mun mielestä. Itsehän saan täällä kotona päivittäin aamiaisen, lounaan ja päivällisen ja aina joudun santsaamaan. Vaikka miten olen sanonut mamalle ja muille tyrkyttäjille etten voi syödä niin paljon kuin he haluaisivat niin silti joka kerta pitää tyrkyttää lisää. Vedotaan joko siihen että ruokaa riittää tai siihen ettei sitä tarvitsisi pois heittää. Olen siis alkanut ottaa ensimmäisellä kierroksella pienempiä annoksia ja kasvipitoisempaa jotta jaksan santsata edes vähän.
Ruokailu tapahtuu oikealla kädellä syöden, vasen on tarkoitettu vessassa käyntiä varten. Tosin melko usein meillä kotona kyllä syödään aterimilla ja käytetään kumpaakin kättä. Ruokapöytää ei ole vaan istumme sohvilla ja pidämme lautasta milloin missäkin, käsinoja on hyväksi havaittu paikka. Ruuan kanssa ei ole tapana juoda mitään, paitsi aamupalalla teetä tai kahvia. Sen verran hygieniasta nämä paikalliset ovat oppineet, että kädet pestään aina ennen ruokailua. Eräänä päivänä erehdyin kurkkaamaan jääkaappiin ja meinasi oksennus lentää. Olisi ollut parempi olla näkemättä sitä sisältöä ja siisteyttä, voisi suomen terveysviranomainen heittää henkensä sen nähdessään.
Mitä se ruoka täällä kaukana oikein on? Eilen kävimme työporukalla perinteisillä lauantaimarkkinoilla noin 30kilometrin päässä syömässä lihaa ja tänään kävin Maman kanssa Singidan omilla markkinoilla täydentämässä ruokavarastoja. Suomalaisena simasuuna olemme tottuneet menemään lähimpään suureen supermarkettiin ja ostamaan sieltä kaiken mitä vain voimme tarvita ravitaksemme itsemme. Afrikassa ostokset hoidetaan isoilla toreilla ja pienissä kojuissa, ainakaan Singidassa ei ole ainuttakaan suurta kauppaa. Sinänsä ihan hyvä ettei isot firmat monopolin lailla vie elantoa pienyrittäjiltä… Ostokset siis tehdään yleensä maanviljelijöiltä itseltään tai heti seuraavalta mahdolliselta jälleenmyyjältä. Lähiruoka kukoistaa aika loistavasti täällä jumalan selän takana.
Kasvikset ovat pöydillä, banaanit roikkumassa naruista, ananakset läjissä, riisit ja viljat isoissa säkeissä, tomaatit pesuvadeissa maassa. Myyntitapoja on varmaan yhtä monta kuin on yrittäjiäkin täällä. Aivan keskustassa myynti tapahtuu basaarialuleella missä vesi ja muta lilluu keskikäytävillä ja myyjät ovat ahtautuneet kuka mihinkin kulmaan. Hieman kauempana ytimestä myydään sitten suoraan autosta tai pesuvadista pään päältä, myös isoja pressulla peitettyjä myyntikojuja on melko tiheässä. Hinnassa sen kuulemma huomaa jos jaksaa käydä hieman kauempana ostoksilla sillä yleensä basaarin myyjät ovat käyneet sieltä samoilta kasvattajilta ostamassa missä itsekin voi käydä. Pakko sanoa, että suomen hedelmät maistuvat puulta paikallisten luomu ananasten, mangojen ja avokadojen jälkeen.
Kaikki tehdasvalmisteiset ja pakatut tuotteet myydään pienissä kioskeissa, joita sijaitsee joka kulmassa. Samoista paikoista saa niin pesuaineet, mehut, vedet kuin kahvitkin. Niissä itsekin vierailen pääasiassa koska en mä tarvii kaupasta kuin vettä, vessapaperia ja jotain herkkuja. Kaiken muun ruuan saan kotoa, mahtaa ne myyjät ihmetellä kun valkoiset ei koskaan osta mitään kunnollista :)
Lihan myynti on näin suomalaisen ravintola-alan työtekijän näkökulmasta todella kuvottava. Lihat roikkuvat koukuissa auringonpaisteessa tai sitten lehtipedeillä keskellä markkinoita. Koirat juoksevat pöytien alla syömässä kaiken putoavan, vaa’at sijaitsevat keskellä käytävää mistä ihmiset hyppii yli ja lihan leikkaaminen tapahtuu suurilla puukoilla hakkaamalla niin että luut menee rikki. Ei siinä paljoa valita sisäfilepihvejä vaan liha sisältää kaiken läskin, jänteet, luut, ynnä muut eläimen osat. Periaatteena on, että kaikki on syötävää. Pohdin alussa miksi pihvejä ei saa mediumina mutta enpä paljoa enää edes haluaisin kun olen nähnyt sen säilytystavan. Mahdollisimman kypsäksi vaan kaikki jotta bakteerit kuolee, kiitos. Itse myöskin jätän mielelläni väliin ne vatsalaukut, suolistot, keuhkot ja muut osat joita eilen näin markkinoilla ihmisten ostavan.
Kaikki eläimet ovat olemassa ihmisten ravitsemista varten ja sen takia täällä joutuu myös valitettavasti sulkemaan silmät aika monilta asioilta mitä näkee päivittäin. Kanat roikkuvat jaloistaan pyörän tarakalla, makaavat kadulla kasassa jalat sidoittuina tai ovat pienissä häkeissä basaarissa odottamssa nälkäisiä ihmisiä. Meidän pihalla myös asuu kanoja ja kaksi niistä pääsi viikon aikana hengestään kovaa huutaen. Minä sain koipea ja niskaa syödäkseni, kummatkin niin puhtaita ja laihoja verrattuna meidän antibiooteilla myrkytettyihin broilereihin. Vuohet hengaavat melko usein teiden varsilla sidottuna jalastaan johonkin etteivät lähde karkuun. Samaa kohtelua joutuvat kokemaan lehmät ennen kuin kaula viilletään auki. Karua mutta ehkä myös onnellista elämää, eipä tarvitse olla ainakaan missään ahtaissa navetoissa. Ei ole mikään kovin epätavallinen näky, että meidän treeneissä vuohet tai lehmät syövät saman kentän heinää tai kanat juoksentelee eteen. Sikoja en ole nähnyt mutta muslimit ei tainneet niitä syödä ollenkaan joten ei mikään ihme siis.
Mun ruokavalioon kotona kuuluu vahvasti ugali tai riisi, niistä ensimmäinen tulee jo korvista ulos ja tökkii vastaan pahasti. Harmi, että afrikan ravinto perustuu pääasiassa ugaliin ja kastikkeisiin… Mulle tarjotaan melko usein lihakastiketta mutta eilen sanoin mamalle, että mieluummin söisin kala- ja kasvispitoista ruokaa. Se liha on niin sitkeää ja täynnä kaikkia jänteitä ja läskiä etten tykkää syödä, tosin en sanonut syytä sille. Kolmea erilaista kalaa olen saanut syödäkseni; paikallisia muikkuja, paikallista laihaa ahventa ja tänään Victoria-järven isoa valkoista kalaa. Ne ovat kaikki hyviä tosin viimeisimmässä oli eniten syötävää, minä kun en niitä aivoja sieltä kallosta ime suuhuni. Kasvisruuat ovat papukastiketta (suomessa yök, täällä riisin kanssa tähän astisista ruuista parhain), banaanikastiketta ja sit jotain ihme variaatioita oudoilla kasviksilla mistä en ole vielä oikein päässyt perille. Hyviä ovat kuitenkin. Aina on myös jotain vihreää tarjolla, keitettyä lehtisalaattia tai jotain sen tapaista. Tuoretta kylmää salaattia en ole vielä täällä tavannut mutta ehkä onkin parempi että kaikki on keitettyä eikä tulee ameeboja. Hedelmiä on sitten jälkkäriksi usein ja ne ovat niitä parhaita maailmassa :)
Juomakulttuuri täällä perustuu lähes täysin länsimaalaisten keksimiin limuihin. CocaCola ja Pepsi ovat vallanneet markkinat melkein 90prosenttisesti ja niitä myydään aivan joka paikassa. Alkoholia nämä osaavat käyttää järkevämmin kuin kukaan suomessa ja sanovat tulevansa humalaan jo muutamasta ja juovansa maksimissaan viisi kaljaa saman päivän aikana. Pieni ero mun normaaliin viiteentoista annokseen kunnon bileiltoina, jos edes sekään riittää :) Paikalliset oluet ovat kyllä hyviä mutta aina tilatessa pitää muistaa mainita baridi, kylmänä. Siis kuka oikeasti voi juoda lämmintä kaljaa tai limpparia. Hyi!
Veden juominen on aivan lasten kengissä täällä ja kouluillakin pitää aina muistaa mainita treenien jälkeen että juokaa vettä. Ei ihme jos heikottaa tai on huono olo kun koko päivän hikoilevat juomatta yhtään nesteitä. Mulla menee helposti kolme litraa Kilimanjaro-vettä päivässä. Miettikää sitten sitä muovijätteen määrää minkä jo pelkästään minä täällä ollessani tuotan. Takapihan monttuun vaan kaikkien muiden jätteiden kanssa, se on tämän maailman mentaliteetti jos ei halua kadulle heittää lojumaan. Kierrätys, mitä se on?
Mainitsinkin jo aamupalalla juotavan teen tai kahvin. Liekö brittien tänne tuomaa vai mistä johtuu mutta teetä juodaan todella paljon ja runsaalla sokerilla. Paikalliset pyörittelevät taas silmiään kun suomipoika ei laita ollenkaan sokeria teehensä samalla kun mama laittaa kaksi ruokalusikallista omaan kuppiinsa. Itse voisin hunajalla juoda mutta ei sellaista ylellisyyttä kovin paljon täällä näe. Maitoa myös tarjosivat joukkoon mutta mä juon mieluummin teeni raakana. Kahviin en ole koskenut tosin tuskin se kovin pahaa voi olla, mustaa tansanialaista. Sellaista pikakahvia ne on kaikki täällä mutta sen sit taas haluisin ehdottomasti maidolla enkä ole jaksanut alkaa vaatia liikoja joka aamu :)
Tässä maanosassa ei paljoa törmää länsimaalaisiin ruokiin eli siis pizzat, kebabit ja burgerit ovat melkein tabu näille. Onneksi Arushassa pääsimme syömään kunnollista pizzaa, johan tässä tulisi hulluksi kymmenen viikon aikana ilman pizzaa ja kylmää kaljaa ;) Perhe kans kyseli, että osaanko kokata ja mitä ruokia. Siinä sitten kerroin pitkät tarinat meidän ruokavaliosta eikä ne tainneet ymmärtää mitään. Eiväthän ne ymmärrä, että meidän perhe voi asua viidessä eri osoitteessa, mä siivoan itse oman kotini tai että jokaisella on pyykkikone eikä kukaan pese nyrkkipyykkiä suomessa. Kulttuurierot ovat melkoisia ja itsekin sopeudun niihin parhaani mukaan, tänään viimeeksi upotin sormeni kylmään pyykinpesuveteen pestäkseni omat vaatteeni. Sormet on pehmeät, rystyset kipeät ja oma äiti ylpeä musta aivan varmasti, eikö mutsi ;) Paikallisten mielestä en osannut hommaa ollenkaan ja tulivat auttamaan mua nauraen…
