Taas on yli viikko ehtinyt vierähtää edellisestä päivityksestä vaikka tuntuu kuin olisin sen juuri vasta saanut valmiiksi. Niin ne päivät vain sulautuvat yhdeksi massaksi mun päässä, millään ei ole mitään eroa enää.
Viime viikolla tuli ensin se päätös ettei niitä jalkapallopelejä olekaan ja siksi myös meidän Darin ja Mwansan reissut peruuntui. Pidimme siis rästiin jääneet opettajien seminaarit torstain ja perjantain aikana menestyksekkäästi ja oli siinä pää ja ääni mulla aivan tohjona sen rupeaman jälkeen. Pakko todeta ettei ole enää mitään ihmeitä tässä maassa joita en ymmärtäisi. Afrikka, se kaiken mahdottoman ruumiillistuma. Seminaareissa tuli hyvin selväksi miten heikko on paikallisten koulutustaso sillä esimerkiksi ravitsemukselliset asiat ja ihmisen motorinen kehitys olivat aivan utopiaa heille. Suurin järkytys tuli ensiapukouluksen kohdalla, sillä toki oletin heillä olevan edes jonkinlaista pohjatietoa aiheesta. Mutta hyvin nopeasti tuli selväksi ettei näillä ole mitään tietoa mistään ensiavusta. Esittelin mun repun tarvikesisällön heti alkuun ja jopa desinfiointiaine ja laastarit olivat tuntemattomia heille, mitä ihmettä!!! Kyypakkaus oli suurta mielenkiintoa herättävä ja astmapiippu oli jotakin mitä ei kuulemma voi käsittää ollenkaan... Opetapa siinä sitten tällaisille ihmisille hätäensiapua! Kylkiasento, tekohengitys, sydänhieronta ja avun hälyttäminen käytiin sitten läpi kädestä pitäen. Mikä on hätänumero, mitä teet ensimmäisenä kun autat potilasta yms. Viimeinen kommentti ryhmältä oli, että tässä maassa jos autat jotakuta ja se kuolee siihen niin hyvässä lykyssä sua syytetään tappamisesta. Ei helevata mikä meininki! Yritäpä siinä sitten itse pyytää apua jos jotain tapahtuu...
Perjantaina illalla oli tullut soitto Arnoldille, että jalkapallopelit pidetään sittenkin. Mä ilmoitin etten ole todellakaan lähdössä sellaisella varoitusajalla koska Singidassa oli vielä niin paljon asioita tekemättä ennen pois lähtöä. Olen siis Singidassa nyt viimeistä viikkoa viettänyt töiden merkeissä sillä palasimme taas normaaleihin päivärutiineihin kouluissa ja äidit&tyttäret hankkeissa. Ollaan pelattu jalkapalloa ja netballia. Sain myös viimein teetettyä mun opariin liittyvän kyselyn äideille, ei yhtään viime tippaan mennytkään ;) Glory on pääasiassa jumittanut koko viikon, Arnold on ollut siellä futismatseissa ja Ramadan on ollut jossakin koska meidän auto on rikki. Siinähän meneekin ilmeisesti koko viikko kun vikaa korjataan tyyliin Afrikka. Eikä kuskin ilmeisesti tarvii töitä tehdä jos ei ole autoa, ei ole ainakaan miestä näkynyt koko viikkona...
Mun naapuri olisi halunnut antaa mulle sellaisen polvenkorkuisen helvetin ruman pöydän/jakkaran lahjaksi. On kuulemma jokin perinteinen Arushalainen juttu, jalan virkaa toimittaa sellainen alkuasukkainen hyypiö. Kohteliaasti kieltäydyin ottamasta sitä koska en voi kuitenkaan kuljettaa sitä missään lentokoneessa enkä kehtaa heittää minnekään ojanpohjallekaan sitä reissun aikana :) Samalla taas kyseltiin mun sähköpostiosoitetta, facebook-kaveruutta, paikallista puhelinnumeroa ja suomen puhelinnumeroa. Olen kieltäytynyt antamasta suomen numeroa kenellekään täällä vetoamalla siihen etten tiedä sitä. Muuten saan jonkun riesan taas joka lähettelee viestejä jatkuvasti. Sähköpostissa sentään voin suodattaa ne ja facebookista saa poistettua jos ketuttaa. Hyvä esimerkki on ku noi seminaarien opettajat laittelee mulle viestiä paikalliseen numeroon vain siksi että olen valkoinen. Osa myös taukoamatta soittelee enkä ole vastaamassa jos ei ole tuttu numero. Se yksi naisopettaja laittoi jo oikein, että hänellä on ikävä mua. Enpä vastaa ollenkaan... Paskat näillä oikeasti on ikävä, haluavat vaan hyötyä taas valkoisesta miehestä. En oo roudaamassa ketään mukana suomeen vaikka ne niin haluisivatkin, kaikkein vähiten mitään vaimoa toisin tullessani.
Täällä on myös joitakin todella outoja tapoja tullut esille viimeisen viikon aikana. Ollaan nyt pelattu kouluissa jalkapalloa ja siinä sivussa on hyvin ehtinyt seurata tapahtumia ympärillä. Ensinnäkin kaikki pojat osaa pelata jalkapalloa ja monet tytöt myöskin, hyvin huomaa että taito on verissä ja futis onkin varmaan ainut asia mikä täällä otetaan tosissaan. Mutta sitten on ne tytöt jotka eivät osaa pelata... Ne seisovat paikallaan keskellä kenttää ja kun jotain hauskaa tapahtuu niin he kaatuvat maahan nauramaan todella kovaan ääneen. Itseasiassa ainoat pelin aikana kuuluvat äänet ovat tyttöjen kiljuminen ja nauraminen. Sitä tapahtuu myös muuallakin elämässä, miten mitään saa tehtyä ja asioita hoidettua jos joka hetki pitää olla maassa makaamassa ja nauramassa huutonaurua jokaiselle mitättömälle asialle? Toiseksi ottaa todella paljon päähän kun ihmisillä ei ole minkäänlaista tilannetajua. Kentän läpi kävellään aivan pokkana vaikka 60muksua juoksee pallon perässä ympärillä, kentän läpi voi surutta ajaa pyörällä tai moottoripyörällä ja olettaa pelaajien väistävän, kentälle voi myös tuoda lehmät tai vuohet syömään kesken harjoitusten, ja kentälle voi myös tulla ihmettelemään Mzungua ja kyselemään AkuAnkka -äänellä kuulumisia. Tilannetajun puuttuminen tulee myös eteen kaupungilla kun ihmiset saattavat pysähtyä keskelle tietä tuijottamaan eivätkä välitä vaikka polkisin suoraan päin. Katu voidaan myös ylittää vilkaisematta olan yli ja kävelytiellä voidaan kävellä mutkittelemalla. Yritä siinä sitten olla pärisemättä niille ihmisille...
Mä en myöskään vieläkään ole oppinut ymmärtämään tätä kyvyttömyyttä käyttää tietokonetta ja puhelinta. Ehkä se on vaan meillä suomalaisilla niin verissä ettei enää muista niitä aikoja, jolloin kaikki oli uutta. Tänään esimerkiksi työkaverini Glory halusi käynnistää virustentorjuntaohjelman ja monta kertaa jouduin kysymään että mitä se haluaa tehdä sillä ohjelmalla. Vastauksena vain toisti sen ohjelman nimeä... Kun viimein sain selville että tehdään koneelle tarkastus ja näytin mistä pitää painaa niin eiköhän toinen sitten paina punaista ruksia ja sulje koko ohjelman. Ihan ku se tarkistus tapahtuisi taas jonkun jumalan avulla ilman sitä ohjelmaa :)
Nyt alkaa hyvin huomata että täällä on sadekausi todellakin päällä sillä vettä tulee päivittäin. On mukavan raikasta ja viileää, jopa mukavaa vetää huppari päälle aina aamuisin. Shortseista en suostu luopumaan ennen kuin lumi sataa tähän maahan mutta pipo ja huppari kyllä tulevat päälle vähemmästäkin. Tänään on ehkäpä meillä kotona mun läksiäiset ja huomenna sitten on työpaikan puolesta läksiäiset missä taas pidetään tuhottomasti puheita. Mun pitäisi vielä pakata tässä parin päivän aikana elämäni rinkkaan ja reppuun, jotta olen lauantaiaamuna kuudelta istumassa bussissa matkalla kohti Dar es salaamia. Siellä sitten yhden yön verran ja sunnuntaina matka jatkuu taas kohti uusia seikkailuja...
Ensi viikko tulee olemaan aika hektinen joten luultavasti saatte seuraavan päivityksen luettavaksenne vasta ensi viikon lauantaina 28.4. Siis jos ei tapahdu matkalla jotakin sellaista mikä on pakko saada heti muutettua sanoiksi ;)
Rakkautta kaikille ja muutamille erityisen paljon...
-Tommi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti