Mitäs sitten kävikään...?

Sunnuntaina koitti viimein kauan odotettu hetki, jolloin tiesin pääseväni lomalle sekä fyysisesti että henkisesti. Pois kaikesta Afrikan hälinästä ja hulinasta luksushotellin muurien sisäpuolelle. Siis aivan kuten kaikki turistit tekevät. Sieltä ei näe ympärillä olevaa todellisuutta, mikä alkaa heti portin takaa.

Lähdin sunnuntaiaamuna taksilla Jambo Inn Hotellista lauttasatamaan missä oli jo 8.30 hirveä hulina päällä. Taksista ulos, rinkka selkään ennen kuin joku nopea ehtii ottamaan sen kantaakseen ja ei kun kohti Azam Marinen terminaalia. Tai niin ainakin luulin. Olin jo netistä varannut etukäteen lipun ja oletin, että kävelen vain sisään ja maksan sen. Ei, liian helppoa. Avuliaita lipunmyyjiä oikein imeytyi valkoisen miehen ympärille ja jokainen olisi halunnut myydä jotakin minulle. Habana, ahsante! Ja kohti terminaalia… Kuitenkin yksi sataman työntekijä sitten päättikin että olen menossa väärään paikkaan ja vei minut toiseen toimistoon siihen viereen. Pyörittelin silmiä ja olin todella närkästynyt kun en saanut jälleen kerran tehdä juuri niin kuin olisin itse halunnut. Siinä se toimiston setä sitten selitti silmät pyöreinä, että mun kannattaa ehdottomasti nyt ottaa FastFerriesin lautta Zanzibarille päin ja tulla sitten takaisin Azam Marinella. Ilmeisesti sama firma tai jotain, eikä mun nettivarauksella ole kuulemma mitään virkaa. Noh sama hinta, viralliset liput ja aikaisempi lähtöaika saivat mut vakuuttuneeksi ja päätin luottaa siihen hyypiön. 120 000shillinkiä kouraan, menopaluu liput taskuun ja kohti lauttaa. Siinä säälivästi katsoin kun yksi työntekijä välttämättä halusi kantaa mun rinkan vaikka olisin itse aivan hyvin siitä selvinnyt. Se kantoi olkapäällään sitä, miksi helvetissä ei laittanut edes selkäänsä? Eivätkö paikalliset osaa kantaa rinkkaa :) Lautalle päästyä olis halunnut suuren tipin mutta mun periaatteena on, etten maksa työstä mitä en ole halunnut/pyytänyt. Tonni käteen ja sanoin lauttafirman maksavan palkkana sille loput.

FastFerriesin lautta lähti puolituntia aikaisemmin kuin Azam Marine joten vältyin turhalta odottamiselta. Meren herra oli myös hyvällä päällä eikä keinuttanut lauttaa yhtään, nukuin siis tyytyväisenä koko kahden tunnin matkan Zanzibarille. Saarella taas perinteiset maahantulotarkastukset kaikille valkoisille, siinä samalla ehti neuvotella taksikuskin kanssa summasta. Olin Hotels.comin kautta varannut huoneen Ora Resort MyBlue –hotellista mikä sijaitsee Nungwissa, saaren pohjoispäässä. Taksimatka kesti hieman päälle tunnin, etäisyyttä noin 60kilometriä ja hintaa tuli 70 000shillinkiä eli 35euroa. Hyvän hinnan sain neuvoteltua ja sama kuski lupasi tulla hakemaan mut torstaina pois.

Hotelli oli netissä todella lupaavan näköinen ja edullinen. Hinta vain 48€/yö! Täysihoito (aamupala, lounas, iltapäivätee ja päivällinen), Uima-allas, baari (kaikki alkoholittomat juomat kuuluivat hintaan), Oma uimaranta, Ravintola rannalla, Kuntosali, Ilmastoidut huoneet ja päivittäinen siivous. Luksusta sanon minä! Meinasi siinä Aaltosen pojan henki salpaantua kun tajusi minne on päässyt. Mun huoneessa oli parisänky, hyvä kylppäri, oma pieni terassi, ilmastointi, tv (kolme futiskanavaa), jääkaappi ja tallelokero. Normaalisti hotelli on pääasiassa Italialaisten turistin käytössä mutta nyt niiden sesonki oli ohi ja oli hyvin rauhallista. Kuulemma kaksi viikkoa sitten oli vielä ollut kaikki 84 huonetta täynnä, nyt oli vain noin 8 huoneellista tsekkejä mun lisäksi. Nekin häipyivät tiistain aikana joten loppuaika olikin hyvin rauhallista, ei ollut kuin kaksi huoneellista italialaisia mun lisäksi :) Hotelli olisi siis todella hyvä ja mahtavassa paikassa. Masait vartioivat aluetta kellonympäri, siivoojat kävivät aamupäivällä siivoamassa huoneen ja illalla laskemassa moskiittoverkon alas ja suihkuttamalla myrkyt nurkkiin. Ruoka oli melko hyvää, pääasiassa merellistä mikä sopii loistavasti Zanzibarin tunnelmaan. Hyvä palvelu, tuoreita hedelmiä jälkiruoaksi ja loistava merinäköala. Miinuksena hyvin köyhä aamupala, se tosin sopii keskieurooppalaiseen meininkiin varmasti hyvin. Croisantti, paahtoleipää, marmeladia, papuja ja teetä. Siinä se aika pitkälti :P

Suurimpana miinuksena mainittakoon hotellin uimaranta. Tai siis ei se ranta vaan se rannan meininki. Aurinkotuolit ja varjot ovat parin metrin korkuisen kallion päällä ja sieltä laskeudutaan rappusia pitkin hiekalle. Laskuveden aikaan saa kävellä noin 50 metriä veteen ja varoa meduusoja ja merisiilejä. Normaaliin aikaan vesiraja alkaa heti rappusten alapäästä ja niin kauan riittää valkoista hiekkaa jalkojen alla kuin on tarvettakin. Hieman siis helpottavampaa uida kun ei tarvitse varoa koko aika. Rannan suuri miinus olivat kymmenet kauppiaat. Heti kun laskeutuu hiekalle niin joku yrittää jo olla myymässä snorklausmatkaa, auringonlaskuveneilyä, maalauksia, riipuksia, hennatatuointeja, kannabis-tuotteita… Ainut paikka koko maassa missä olen törmännyt huumeisiin ja TODELLA raskaisiin myyjiin. Onneksi mulla on nopeat jalat, jotta pääsin vilahtamaan veteen pakoon. Myös swahilin taidoista oli yllättävää apua ;)

Muuten vietin lomani hyvin rennosti nukkuen, aurinkoa ottaen, uiden, juoden kaljaa tai kävellen rannalla, mutta tiistaina halusin ehdottomasti jotain aktiviteettiä. Päätin lähteä päivän kestävälle snorklausmatkalle Dive Zanzibarin mukana, olin meidän hotellin ainut osallistuja joten menin sitten naapurissa sijainneen luksushotellin porukan kanssa. Hintaa 70€ ja kesto 6tuntia. Muut osallistujat menivät sukeltamaan mutta mun korvat eivät tuntuneet kestävän sitä painetta joten suosiolla valitsin snorklauksen. Sain siis oman oppaan. Muut osallistujat olivat saksalaisia parturikampaajia perheineen. Wella oli maksanut koko hotellin täyteen niitä, ilmeisesti jokin koulutus tai palkkio hyvästä vuodesta. Ei taida ihan pienistä rahoista olla kyse, sillä kyseinen hotelli oli todella iso ja über luksus. Joillakin firmoilla on varaa vaikka mikä taantuma vaivaisikin maailmaa :) Kokemus oli mahtava ja näin upeita kaloja ja koralleja. Tuntui ihan kuin olisin uinut isossa akvaariossa!

 Keskiviikkona saaren yli pyyhkäisi sadekaudelle tyypillinen myrsky mutta eipä se minua haitannut. Lämpöä oli kuitenkin päälle 30c joten oli hyvä kävellä rannalla ja rentoutua kaljan ääressä. Torstai kuitenkin saapui kuin yllättäen ja oli aika pakata rinkka jälleen kerran. Taksikuski odotti sovitusti portilla ja vei minut takaisin lauttasatamaan. Siellä taas perinteiset passihärväykset ja tällä kertaa Azam Marinen isolla lautalla takaisin kohti Dar Es Salaamia. Olin siis onnistunut ostamaan oikean lipun vaikka hieman pelkäsin lähtiessä tulevani huijatuksi… Merenkäynti oli torstaina todella hirveä ja aallot pyykäisivät alitsemme varmasti Antarktikselta saakka. Onneksi paluumatkalla alla oli suurempi ja uudempi katamaraani kuin mennessä sillä tuokin keikkui ja hakkasi todella pahasti. Musiikit korvissa tuijotin horisonttia ja yritin olla kuuntelematta/haistamatta/katsomatta muiden oksentaessa muovipusseihin kovaan ääneen. Oli siinä taas suomipojan vatsassakin konrtolloimista ettei alkanut heikottaa. Ohitimme matkalla FastFerriesin lautan mikä oli lähtenyt Zanzibarilta puolituntia ennen meitä, mahtoi olla sen kokoiselle vehkeelle aivan liian paha keli :P

Jostain syystä sain torstaina myös aivan jäätävän kovan päänsäryn ja tottakai buranat olin pakannut rinkan alimmaisiksi jonkin lenkkarin sisään. Vasta illalla Darissa samaisessa Jambo Inn Hotellissa vaivauduin kaivamaan ne esiin. Olo alkoi mennä jo todella huonoksi eikä tilannetta helpottanut yhtään hotellin ravintolan paska ruoka, minkä jätin syömättä (siis jälleen kerran, älkää ihmiset menkö Jambo Innin ravintolaan syömään!) Vedin siinä illan väsymyksen ja kivun myötä itkupotkuraivarit kun ei meinannut rinkasta löytyä lääkkeet eikä saada mitään tavaraa ulos, koska olin itse sen niin tiiviisti pakannut. Ja ettei tuuri olisi paska niin pillerit olivat alimmassa ja viimeisessä kengässä, jonka sain kaivettua rinkasta ulos! PRKL! Kuitenkin hyvä päätös lomalle ja mieli todella levänneenä valmiina kohtaamaan uudet haasteet ;)

Sitten yllätyksen kimppuun!!! Tätä hetkeä olen odottanut jo melkein pari viikkoa. Tätä tekstiä kirjoittaessani näen edessä olevalta BA:n sceeniltä korkeutta olevan 11582metriä, nopeutta 853km/h ja etäisyys määränpäästämme Lontoosta 1459kilometriä. Sijaintina Kroatian ilmatilan! Olen siis matkalla kotiin nyt, kaksi viikkoa etuajassa suunnitellusta. Tätä lukiessasi olen jo suomessa, sillä muutamat ihmiset sietävät tulla yllätetyksi ennen kuin voin julkaista tämän tekstin ;)

Viimeisellä viikolla Singidassa ollessani sain sähköpostin Mtwarasta, että emme saa opiskelijoita uintikurssille. Joku päättäjä oli ilmoittanut, että meidän pelastus- ja turvallisuusvälineet eivät ole tarpeeksi hyvät eikä hän täten voi päästää lapsia uimaan. Siis täh, ihan kuin Tansaniassa olisi koskaan kukaan piitannut mistää turvallisuudesta. Miksi nyt? Siinä sitten päivän tilannetta pohdittua ja erinäisten ihmisten ja tahojen kanssa keskusteltuani otin yhteyden Arean yhteyshenkilöön ja kysyin mahdollisuutta aikaistaa paluulentoa. Muutaman tunnin aikana olin saanut ilmaiseksi muutettua Dar es salaam-Lontoo-Helsinki lentoni, veloituksetta muutettua Zanzibarin hotellivarauksen päivät, muutettua lautan varaukset ja peruutettua jo ostetut Dar-Mtwara-Dar lennot. Tuloksena peruutusmaksu 14€ lennosta ja suunnitelmien muutoksien aiheuttamia säästöjä 126€ lennoista ja 100€ hotelliöistä. Tämän muutoksen myötä säästin siis rahaa melko suuren summan mutta samalla jäi jälleen kerran suorittamatta projektiopinnot, mihin se uintikurssi olisi kuulunut. Kuitenkin olen todella onnellinen, että pääsen kotiin jo aikaisemmin enkä jaksa murehtia ja pohtia tulevia asioita liikaa.

Fakta on se, että Vappu on ensi viikolla, mä näen vielä tulevan yön aikana mun isän, siskon ja koirani sekä pääsen kotiin. Muuta en olekaan halunnut pitkään aikaan. Lopun perheen näen varmasti sillä aikaa kun sinä luet tätä tekstiä. Olen onnellinen, niin häppi! Samalla olen myös niin väsynyt tähän yksin matkustamiseen ja olemiseen, että kyyneleet ovat valuneet jo muutaman kerran lennon aikana (johtuu myös muutamasta nukutusta tunnista). Olen onnellinen, että näen perheeni ja rakkaat ihmiset pitkästä aikaa ja voin soitella kaikilla kavereille ympäri suomen ja vaihtaa kuulumisia ja sopia tapaamisia. Pääsen sivistyksen pariin!

BTW, mulla on shortsit ja t-paita päällä. Mahdankohan mä jäätyä tuonne Lontooseen tai viimeistään puolenyön aikaa Helsinki-Vantaalle ;)

Ps. Olen Turussa/Etelä-Suomessa lomalla 15.5. asti ennen Hankoon siirtymistä, nähdäänkö ja juodaan lonkeroa? Joohan!!! ;)

Pps. Kiitos kaikille matkalla mukana olleille, tämä blogi jää taas tauolle odottamaan seuraavaa seikkailua. Lisäilen kuvia ja kommentteja noihin vanhoihin teksteihin lähipäivinä, jotta tästä jää ennen kaikkea mulle itselleni eräänlainen päiväkirja.

RAKASTAN JUURI SINUA, TIEDÄT KYLLÄ SEN. OLET OSA MINUN ELÄMÄÄ <3

Rakkaudella, Tommi Aaltonen

Pakollinen päivitys

Sori, tuli pakottava tarve kirjoittaa blogia vaikka lupailinkin uutta tekstiä vasta viikon päästä saapuvaksi. Nyt kuitenkin sanainenarkku oikein huutaa oikeutta päästä valloilleen. Tässä siis päivitys Jambo Inn Hotellin sängyltä, paikkakuntana mitätön tuppukylä Dar Es Salaam ja maana joku Tansania.

Aivan ensiksi pakko antaa kehuja. Olen tänään aamulla lähtenyt Singidasta ennen kukon pieremää eli kuudelta aamulla ja yllätykseksenä koko työporukka oli tasan sovittuna aikana mua noutamassa kotoa. Herätin maman siinä ovia hakkaamalla, jotta pystyin sanomaan hyvästit ja halaamaan kaikki muutkin uniset silmät. Bussiyhtiönä käytin ABC:tä, jolle myös maman mies tekee töitä. Hän siellä oli asemalla iloisena hymyilemässä kun minä tavaroineni raahauduin paikalle silmät ristissä. Singidaan mennessä menin Mohammed Trans:in kyydissä ja se oli aivan hirveä matka miljoonien pysähdyksien ja töyssyjen ansiosta. Mutta tämä ABC taas lähti tasan ajallaan ja oli perillä puoli tuntia ennen oletettua saapumisaikaa, eli siis olin Darissa klo 16.00. Matka-aika kevyet 10h :P Olen kaikki matkat istunut kuskin takana suuremman jalkatilan takia ja siihen sain tänäänkin iskeä perseeni. Tosin silti tuossa ajassa mun polvet huutaa hoosiannaa, koska en saa jalkoja kunnolla suoraksi missään vaiheessa. Millaista mahtaisikaan olla taaempana pienemmissä tiloissa...

Tämä ABC yhtiö siis oli aivan loistava. Todella hyväkuntoinen bussi, kohtelias henkilökunta, toimiva aikataulu, ilmainen juomatarjoilu, ilmaiset välipalakeksit, ilmaisia karkkeja (sellaisia pahoja kovia paikallisia tosin), rauhallinen ilmapiiri eikä liian täyteen ahdettu ollenkaan. Aikaisemmilla reissuilla on aina ollut käytävä täynnä porukkaa ja henkilökuntaa mukana vähintään 5, nyt ei ollut kuin kuski ja yksi apulainen joka hoiti kaikki ruumiilliset työt. Kerrankin jotain todella positiivista siis, suosittelen ABC:tä!

Noh tuo ei ollut se syy miksi mun piti päästä kirjoittamaan tätä blogia. Oikea syy on tämä paikallinen palvelukulttuuri, tai tässä tapauksessa sen puuttuminen. Eilen vietimme mun läksiäisiä Singidassa Ottu Garden nimisessä baarissa, samaisessa paikassa kuin kaikki muutkin läksärit tähänkin saakka. Noin 15henkilöä eri toimistoista paikalla edustamassa ja puolienkaan naama ei ollut mulle edes tuttu. Siinä sitten puheita pidellessä, mun räpätessä suomeksi, syödessä maman tekemiä ruokia ja läksiäislahjoja saadessa seurailin taas tarjoilijoiden tekemisiä. Aivan aluksi jouduimme itse kantamaan pöydät paikalleen, tämän jälkeen jouduimme huhuilemaan tarjoilijan ottamaan juomatilauksia ihmisiltä, sen jälkeen yritettiin saada puuttuvat juomat vihdoin pöytään sekä lasit halukkaille ja viimeiseksi olisimme vielä halunneet kuitata laskun. Koko ravintolassa me olimme ainoat asiakkaat ja tarjoilijoita oli kolme kappaletta. Silti kesti ikuisuuden saada mitään aikaiseksi koska tarjoilijoiden asenne on suorastaan aivan perseestä. Nyrpeä naama, puhumattomuus, laahustaminen ja katoileminen syövät mun hermoja suuresti.

En olisi tätä asiaa kuitenkaan kirjoittanut julki, jollen olisi äsken täällä hotellin ravintolassa saanut vielä huonompaa palvelua. Ravintolassa oli 8 tarjoilijaa töissä, joista yksi nukkui tiskin takana. Koko paikassa ehkä 10 asiakasta, maksimissaan. Kukaan ei tervehtinyt ja toivottanut tervetulleeksi ja ruokalista piti pyytää pöytään. Kaljaa tilatessa tarjoilija totesi vain "No" aina kun kysyin jotain tiettyä merkkiä ja lopulta kun kysyin onko mitään alkoholia niin sain vastaukseksi "No". Voi nyt helvetti, ei voinut sitten heti sanoa etteivät he myy mitään alkoholipitoista. Otin siis vittu haalean kokiksen, sori isosta sanasta! Sitten siitä listan 125 annoksesta (!) valitessani jouduin jälleen kerran pyytämään palvelua. Tilasin intialaiselta listalta missä otsikkona luki "Luutonta kanaa salaatin kanssa". Sain vihdoin annokseni viereiselle paikalle 20minuuttia tilauksesta, eli siis lautasellisen kanaa ja muutama hassu kastike. Kukaan ei sanonut mitään niitä tuodessaan eikä niitä annettu mun eteen vaan viereiselle paikalle. Mitä helvettiä? Sitten kyselin salaatin perään: "Erikseen tilaamalla saa". Ei vittu voinut mainita tilauksen yhteydessä, että lisukkeet pitää erikseen tilata. Ei edes lue missään! Sori taas toi iso sana...

Sain siis vihdoin ja viimein vatsaani kaksi pulloa kokista, tuliset kanat ja lautasellisen suolattomia ranskiksia. Edes jotain vatsanpohjalla... Niitä olikin kivaa syödä pimeässä kun Darista meni sähköt sopivasti... Laskun tuominen onnistui sentään suuremmitta ongelmitta mutta tippiä en antanut shillinkiäkään. En varmana tue laahustajia, myrtsejä, puhumattomia tarjoilijoita. Ihan sama vaikka olisivat köyhiä...

Ja varoituksena kaikille meidän kesän työntekijöille: Voitte olla varmoja, että saatte selkäsaunan multa jos yhtään teette työnne Hangossa samaan tyyliin kuin Tansanialaiset tekevät ;)

ps. Kaupassa sain sentään loistavaa hymyilevää palvelua ja kiitin siitä suurin sanoin.

Ei muuta. Piste.

Aukko sivistyksessä vai kulttuurieroja?

Taas on yli viikko ehtinyt vierähtää edellisestä päivityksestä vaikka tuntuu kuin olisin sen juuri vasta saanut valmiiksi. Niin ne päivät vain sulautuvat yhdeksi massaksi mun päässä, millään ei ole mitään eroa enää.

Viime viikolla tuli ensin se päätös ettei niitä jalkapallopelejä olekaan ja siksi myös meidän Darin ja Mwansan reissut peruuntui. Pidimme siis rästiin jääneet opettajien seminaarit torstain ja perjantain aikana menestyksekkäästi ja oli siinä pää ja ääni mulla aivan tohjona sen rupeaman jälkeen. Pakko todeta ettei ole enää mitään ihmeitä tässä maassa joita en ymmärtäisi. Afrikka, se kaiken mahdottoman ruumiillistuma. Seminaareissa tuli hyvin selväksi miten heikko on paikallisten koulutustaso sillä esimerkiksi ravitsemukselliset asiat ja ihmisen motorinen kehitys olivat aivan utopiaa heille. Suurin järkytys tuli ensiapukouluksen kohdalla, sillä toki oletin heillä olevan edes jonkinlaista pohjatietoa aiheesta. Mutta hyvin nopeasti tuli selväksi ettei näillä ole mitään tietoa mistään ensiavusta. Esittelin mun repun tarvikesisällön heti alkuun ja jopa desinfiointiaine ja laastarit olivat tuntemattomia heille, mitä ihmettä!!! Kyypakkaus oli suurta mielenkiintoa herättävä ja astmapiippu oli jotakin mitä ei kuulemma voi käsittää ollenkaan... Opetapa siinä sitten tällaisille ihmisille hätäensiapua! Kylkiasento, tekohengitys, sydänhieronta ja avun hälyttäminen käytiin sitten läpi kädestä pitäen. Mikä on hätänumero, mitä teet ensimmäisenä kun autat potilasta yms. Viimeinen kommentti ryhmältä oli, että tässä maassa jos autat jotakuta ja se kuolee siihen niin hyvässä lykyssä sua syytetään tappamisesta. Ei helevata mikä meininki! Yritäpä siinä sitten itse pyytää apua jos jotain tapahtuu...

Perjantaina illalla oli tullut soitto Arnoldille, että jalkapallopelit pidetään sittenkin. Mä ilmoitin etten ole todellakaan lähdössä sellaisella varoitusajalla koska Singidassa oli vielä niin paljon asioita tekemättä ennen pois lähtöä. Olen siis Singidassa nyt viimeistä viikkoa viettänyt töiden merkeissä sillä palasimme taas normaaleihin päivärutiineihin kouluissa ja äidit&tyttäret hankkeissa. Ollaan pelattu jalkapalloa ja netballia. Sain myös viimein teetettyä mun opariin liittyvän kyselyn äideille, ei yhtään viime tippaan mennytkään ;) Glory on pääasiassa jumittanut koko viikon, Arnold on ollut siellä futismatseissa ja Ramadan on ollut jossakin koska meidän auto on rikki. Siinähän meneekin ilmeisesti koko viikko kun vikaa korjataan tyyliin Afrikka. Eikä kuskin ilmeisesti tarvii töitä tehdä jos ei ole autoa, ei ole ainakaan miestä näkynyt koko viikkona...

Mun naapuri olisi halunnut antaa mulle sellaisen polvenkorkuisen helvetin ruman pöydän/jakkaran lahjaksi. On kuulemma jokin perinteinen Arushalainen juttu, jalan virkaa toimittaa sellainen alkuasukkainen hyypiö. Kohteliaasti kieltäydyin ottamasta sitä koska en voi kuitenkaan kuljettaa sitä missään lentokoneessa enkä kehtaa heittää minnekään ojanpohjallekaan sitä reissun aikana :) Samalla taas kyseltiin mun sähköpostiosoitetta, facebook-kaveruutta, paikallista puhelinnumeroa ja suomen puhelinnumeroa. Olen kieltäytynyt antamasta suomen numeroa kenellekään täällä vetoamalla siihen etten tiedä sitä. Muuten saan jonkun riesan taas joka lähettelee viestejä jatkuvasti. Sähköpostissa sentään voin suodattaa ne ja facebookista saa poistettua jos ketuttaa. Hyvä esimerkki on ku noi seminaarien opettajat laittelee mulle viestiä paikalliseen numeroon vain siksi että olen valkoinen. Osa myös taukoamatta soittelee enkä ole vastaamassa jos ei ole tuttu numero. Se yksi naisopettaja laittoi jo oikein, että hänellä on ikävä mua. Enpä vastaa ollenkaan... Paskat näillä oikeasti on ikävä, haluavat vaan hyötyä taas valkoisesta miehestä. En oo roudaamassa ketään mukana suomeen vaikka ne niin haluisivatkin, kaikkein vähiten mitään vaimoa toisin tullessani.

Täällä on myös joitakin todella outoja tapoja tullut esille viimeisen viikon aikana. Ollaan nyt pelattu kouluissa jalkapalloa ja siinä sivussa on hyvin ehtinyt seurata tapahtumia ympärillä. Ensinnäkin kaikki pojat osaa pelata jalkapalloa ja monet tytöt myöskin, hyvin huomaa että taito on verissä ja futis onkin varmaan ainut asia mikä täällä otetaan tosissaan. Mutta sitten on ne tytöt jotka eivät osaa pelata... Ne seisovat paikallaan keskellä kenttää ja kun jotain hauskaa tapahtuu niin he kaatuvat maahan nauramaan todella kovaan ääneen. Itseasiassa ainoat pelin aikana kuuluvat äänet ovat tyttöjen kiljuminen ja nauraminen. Sitä tapahtuu myös muuallakin elämässä, miten mitään saa tehtyä ja asioita hoidettua jos joka hetki pitää olla maassa makaamassa ja nauramassa huutonaurua jokaiselle mitättömälle asialle? Toiseksi ottaa todella paljon päähän kun ihmisillä ei ole minkäänlaista tilannetajua. Kentän läpi kävellään aivan pokkana vaikka 60muksua juoksee pallon perässä ympärillä, kentän läpi voi surutta ajaa pyörällä tai moottoripyörällä ja olettaa pelaajien väistävän, kentälle voi myös tuoda lehmät tai vuohet syömään kesken harjoitusten, ja kentälle voi myös tulla ihmettelemään Mzungua ja kyselemään AkuAnkka -äänellä kuulumisia. Tilannetajun puuttuminen tulee myös eteen kaupungilla kun ihmiset saattavat pysähtyä keskelle tietä tuijottamaan eivätkä välitä vaikka polkisin suoraan päin. Katu voidaan myös ylittää vilkaisematta olan yli ja kävelytiellä voidaan kävellä mutkittelemalla. Yritä siinä sitten olla pärisemättä niille ihmisille...

Mä en myöskään vieläkään ole oppinut ymmärtämään tätä kyvyttömyyttä käyttää tietokonetta ja puhelinta. Ehkä se on vaan meillä suomalaisilla niin verissä ettei enää muista niitä aikoja, jolloin kaikki oli uutta. Tänään esimerkiksi työkaverini Glory halusi käynnistää virustentorjuntaohjelman ja monta kertaa jouduin kysymään että mitä se haluaa tehdä sillä ohjelmalla. Vastauksena vain toisti sen ohjelman nimeä... Kun viimein sain selville että tehdään koneelle tarkastus ja näytin mistä pitää painaa niin eiköhän toinen sitten paina punaista ruksia ja sulje koko ohjelman. Ihan ku se tarkistus tapahtuisi taas jonkun jumalan avulla ilman sitä ohjelmaa :)

Nyt alkaa hyvin huomata että täällä on sadekausi todellakin päällä sillä vettä tulee päivittäin. On mukavan raikasta ja viileää, jopa mukavaa vetää huppari päälle aina aamuisin. Shortseista en suostu luopumaan ennen kuin lumi sataa tähän maahan mutta pipo ja huppari kyllä tulevat päälle vähemmästäkin. Tänään on ehkäpä meillä kotona mun läksiäiset ja huomenna sitten on työpaikan puolesta läksiäiset missä taas pidetään tuhottomasti puheita. Mun pitäisi vielä pakata tässä parin päivän aikana elämäni rinkkaan ja reppuun, jotta olen lauantaiaamuna kuudelta istumassa bussissa matkalla kohti Dar es salaamia. Siellä sitten yhden yön verran ja sunnuntaina matka jatkuu taas kohti uusia seikkailuja...

Ensi viikko tulee olemaan aika hektinen joten luultavasti saatte seuraavan päivityksen luettavaksenne vasta ensi viikon lauantaina 28.4. Siis jos ei tapahdu matkalla jotakin sellaista mikä on pakko saada heti muutettua sanoiksi ;)


Rakkautta kaikille ja muutamille erityisen paljon...
-Tommi-

Niin muuttuu Mzungu Tansanialaiseksi....

Tapahtuipa tänään jotain sellaista mitä en uskonut koskaan kokevani. Istuttiin porukalla autossa matkalla yhdeltä koululta takaisin toimistolle ja siinä matkalla näimme valkoisen miehen. Tämä mies oli ehta Mzungu, ei mikään albiino. Eikä siinä mitään vaikka se siellä käveli mutta se mun reaktio! Mä tuijotin sitä miestä auton ikkunasta samalla tavalla kuin kaikki paikalliset tuijottaa mua: MZUNGU!!! Seurasin katseella vielä takaikkunasta ja puhuin ääneen valkoisesta miehestä. Ihan tuli sellainen olo etten olisi koskaan valkoista miestä nähnytkään. Niin minä hitaasti muutun Tansanialaiseksi...

Toinen huolestuttava merkki mun maallistumisesta tapahtuu kielellisesti. Mun Swahilin taitoja kehutaan nykyään ja ollaan ihan ylpeitä kun olen oppinut niin paljon sanoja ja kommentteja. Aina ei tietenkään osu arvaukset termeistä kohdalleen mutta silloin saadaan ainakin porukalla mojovat naurut aikaiseksi. Niin se kieli vain tarttuu. Eilen koululla venytystä ohjatessani mun tatuointi vilkkui hihattoman paidan kainalosta ja helman alta. Siinä sitten huvittuneena kuuntelin kun lapset keskustelivat mzungun tatuoinnista tiedostamatta että mä tajuan lähes kaiken niiden puheesta. Olivat hieman nolona kun työkaveri kertoi heille mun tajuavan koko keskustelun. Kohta alan varmaan puhua Jumalasta ja siitä miten se pelastaa kaiken...

Kun nyt aloitin tämän maallistumisen niin voisin samalla kertoa, että mitä kaikkea te rakkaat ihmiset tulette täällä kokemaan kun tulette evakuoimaan mut pois jostain savimajasta. Aivan ensimmäisenä tulette kohtaamaan paikallisten janoamattoman tiedonhalun. Kuulumisia kysellään aina keskustelun alkuun noin neljällä eri tavalla, myös multa. Sen jälkeen saatetaan vielä kysyä englanniksi kerran että saavat varmasti tietää mun oikeat kuulumiset. Ihmisiä myös kiinnostaa yli kaiken minne juuri sinä olet menossa ja mistä kenties olet tulossa ja onko kaikki varmasti hyvin. Muutaman kerran on mennyt hermot ja olen vastannut tylysti "It's not your business", yleensä vain ignooraan kaikki huutelijat ja kyselijät.

Hyvä keskustelu on myös sellainen asia minkä takia saa myöhästyä aivan kaikesta. Jos on jonkun kanssa juttu kesken niin sitä ei lopeteta vaikka aikataulu alkaisi mennä umpeen ja pitäisi suunnistaa seuraavaan tapaamiseen. Sen takia esimerkiksi Glory ajaa aina pyörällä minun kautta kun ollaan menossa Kibaoniin Äidit&tyttäret -tapaamiseen vaikka hänelle keskustan kautta polkeminen olisi paljon nopeampaa ja helpompaa. Siellä on kuulemma liikaa tuttuja, jotka vaativat keskustelemaan kanssaan. Mun kanssa kulkiessa ei tarvitse kuulemma koskaan pysähtyä sillä paikalliset ymmärtävät että mzungun kanssa on nyt mentävä. Hyvä keskustelu on myös hyvä sinetöidä pitämällä kädestä kiinni. Ei siis mies ja nainen, se ei tule kuuloonkaan. Vaan täällä Afrikassa miehet kävelevät käsi kädessä merkkinä siitä että heillä on jokin juttu menossa ja ovat nyt tässä yhdessä. Homous ja julkiset hellyydenosoitukset ovat laissa kiellettyä mutta tällainen käytös on normaalia. Siis tosi outoa mun mielestä... Itsekin kerran olen Minjan kanssa kävellyt käsikädessä kotiin baarista ja oli siinä hikinen käsi sen jälkeen!

En ole tainnut myöskään koskaan kertoa paikallisesta kodista mitään. Täällä ikkunat on verhoilla peitetty sisältä samalla tavalla kuin mun mammat tekee suomessa: Pitsiverhoa kolme kerrosta päällekkäin ettei kukaan vaan näe sisälle. Sitä samaa kangasta käytetään jakamaan huoneet eli niissä paikoissa missä suomessa olisi väliovet. Samaa sävyä on myös käytetty pienissä liinoissa joita on kaikki tasot täynnä, sohvien selkänojilla ja jopa telkkarin päällä. Sävyjä on monia, meillä kotona vaihtui ensin keltaiset valkoisiksi ja nyt pääsiäisenä violeteiksi. Tällä hetkellä pöytien liinoissa lukee kauniisti Haleluya! Eli siis Halleluuja suomeksi, hemmetti soikoon :) Ne verhot muistuttaa läheisesti paikallista naisten pukeutumistyyliä; päästä varpaisiin samaa kangasta... Kodit on myös koristeltu mitä erilaisemmilla kasveilla, eikä siis millä tahansa kasveilla vaan muovisilla kasveilla. Sellaisia muovikukkia ja köynnöksiä, mitkä suomessa ovat täyttä rihkamaa, niin nämä paikalliset koristelevat kotinsa niillä. On se nättiä ai että! Kuka haluaa niitä tuliaisiksi?

Päivän viimeinen aihe on ruoka, tuo ihana Afrikkalainen herkkuruoka. Olen tainnut siitä ugalista jo puhua vaikka miten paljon pahaa joten lisätään listaan muutama korvista pursuava tuote: Paikallinen liha on ihan hirveää. Se on aina pieninä paloina kastikkeessa, kaikki läskit ja jänteet mukana. Liha valmistetaan aina ylikypsäksi kuivaksi käntyksi jolloin se oikein rutisee hampaiden välissä kaikkien jänteiden kanssa. Myös luut ovat pieninä paloina kastikkeen joukossa mutta olen oppinut välttelemään niitä. Kanat syödään nahkoineen ja voin sanoa että keitetty kanannahka meinaa aina tulla ylös, se tuntuu aivan läskiltä suussa. YÖK! Antaisin mitä vaan kunnon mediumista sisukasta juuri nyt! Ugalin lisäksi myös riisi alkaa tökkiä vastaan mutta sen voimalla ehkä kestän vielä kuukauden. Paikallinen pasta nimittäin on makeaa ja itsetehdyt ranskalaiset aivan löysiä ja suolattomia. Riisi ja ruskeapapukastike ovatkin ehdottomia suosikkejani tällä hetkellä. Muista lisukkeista vitivalkoinen aamiaispaahtoleipä, jatkuvasti tarjolla olevat banaanit ja paikallinen maito joutavat myös mustalle listalle. Toi maito on uusin lisäys ruokavalioon ja yritän parhaani mukaan heivata sen yhtä nopeasti poiskin. Se maistuu aivan piimälle, on lehmänmaidosta tehty (varmistin asian) ja on aivan hileistä. Kaikki maidot täällä ovat lämpimässä säilyviä ja suurin osa ilmeisesti valmistetaan kotona jauheesta. Sen ansioista se koostumus on siis samanlainen kuin suomessa päiväksi lämpimään unohtunut rasvaton valio. KLIMPPINEN!

Näin on päästy mun kymmenenkohtaisen "pakko-kirjoittaa-heti" -listan loppuun. Rasvattoman maidon mainitsemisen jälkeen en voi muuta kuin lopettaa listan ikävöimilläni länsimaalaisilla tuotteilla (näitä siis haluan heti kun pääsen kotiin): Rasvaton maito, Lonkero, Ruisleipä, Irtokarkit, Jallu*, Xylitol-purukumi, Lasagne, Tehtaan Carbonara reilulla valkosipulilla, Crowmoor, Juustot, Riesling... Laittakaa muistiin ;)

Out 'n Loud, meillä on sähköt!

Iloiset askeleet kuumilla kujilla

Pakko laittaa toi biisi kun soi nyt juuri taustalla, aivan ihana ja laittaa mut muistamaan taas miksi suomalainen musiikki on niin hyvää. Stella, SMG, Suvi Teräsniska, Suurlähettiläät, ZenCafe, Juha Tapio, Jenni Vartiainen, Kolmas nainen... Kiitos Justiinalle kun linkitti eilen profiiliinsa <3

Tämä tekopyhä maanantai, mitä myös joskus tiistaiksi voidaan kutsua, valkeni yllättäen eikä mun silmät tai mieli sitä tajunneet. Aivan kuin koko kaupunki olisi ollut aivan koomassa koko päivän, liekö sitten johtuen menneistä pääsiäisvapaista. Mulla silmät ristissä, aamupala myöhässä ja vajavainen, polkupyörän rengas rikki, minä myöhässä töistä, Glory myöhässä töistä, me molemmat myöhässä molemmilta kouluilta, oppilaat myöhässä ohjauksista, kaikki myöhässä Äidit&Tyttäret tapaamisesta. Ei siis niin kuin yhtään kenenkään päivä tämä, olisi voinut jättää välistä :)

Suunnitelmat meni reissujen suhteen aivan uusiksi tänään sillä suunnitellut reissut Dar es salaamiin ja Mwansaan jalkapallopeleihin eivät toteudukaan. Matsit on ilmeisesti peruutettu kokonaan joidenkin kansainvälisten pelien takia, en sitten tiedä tarkemmin että turha kysyä... Mun perse ainakin kiittää kun ei tarvii bussissa istua. Olen siis Singidassa paikallani aina sinne ensi viikon lauantaihin saakka jolloin poistun pysyvästi täältä. Plaah! Nyt tiedän miksi Ari suositteli poistumaan tästä kylästä ympäröiviin kaupunkeihin, seinät kaatuu päälle. Kaikki varmaan tietää etten kestä olla kauaa paikallani tylsistymättä... No mun perhe täällä kuitenkin innoistui aikataulumuutoksesta ja aikovat järjestää isot juhlat mun kunniaksi ilmeisestikin tulevana viikonloppuna. Jee, voin taas juoda ystävääni olutta kun on lääkekuurista jo paljon aikaa siinä vaiheessa :)

Tänään taas vaihtelin kuulumisia rakkaani Elisan kanssa ja on se hienoa että mun tulevaisuus on suunniteltu valmiiksi ;) Mulle ilmoitettiin tänään, että Scandinavian Music Groupin Tavastian keikalle on liput ostettu 19.5. ja siitä mennään stadin yöhön juhlimaan. Sitten voin kuulemma kaapata Elisan kyytiini ja hurauttaa Hankoon kesäksi, on se nättiä. Kuin siistiä!!! Ja Miami baby, ei muuta lisättävää ;)

Out 'n loud, saiskos sähköt takaisin kiitos!

Lääkitys kohdillaan

Tulipa sitten vedettyä oikein kunnon pysähdys arkeen kun en keskiviikkona enää tuntenutkaan itseni olevan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Mittarin mukaan kuumetta 39C ja hervoton hedari siinä sivussa tykyttämässä päänuppia. Ihmettelinkin kun yöllä palelutti jatkuvasti mutta siitähän se sitten johtuikin. Ei paljoa auttanut kuin jättää minun osalta opettajien seminaarit kesken ja keskittyä potemaan omaa oloaan vaan kotosalla neljän seinän sisällä. Buranan voimalla kaukana äidin keittopadalta, miksi ei voi koskaan sairastaa silloin kun on kotona...

Siinä sitten Valetohtori Riikan kanssa skypen välityksellä teimme minulle tautianalyysin ja päädyimme Malariaan. Kylmänväristyksi, kuume, päänsärky...ei oikein muutakaan mahdollisuutta ole. Minä kuitenkaan jääräpäisenä et todellakaan astu tuonne paikalliseen sairaalaan sisälle piikitettäväksi jollei taju ole poissa joten "jokakodin lääkäri" -kirjan ohjeiden mukaan vedin noita mun malaria lääkkeitä oikean annostuksen verran. Perheelle sanoin ottavani vahvat suomalaiset lääkkeet kuumeeseen.

Kuume lähti pois torstaiaamulla eikä ole sen jälkeen palannut, lääkkeet siis tepsi. Jos olisi ollut flunssasta johtuvaa kuumetta niin se olisi normaalisti kestänyt mulla useamman päivän ajan... Seuraavat päivät onkin sitten tullut podettua sen malarialääkkeen aiheuttamia sivuoireita. Ja niitä on riittänyt!

"Haittavaikutukset ovat yleisempiä malarian hoidossa kuin estolääkityksessä. Käytettäessä Lariamia malarian hoitoon saattaa haittavaikutusten erottaminen taudin oireista olla vaikeaa. Yleisimmät malarian estolääkityksen yhteydessä raportoidut haittavaikutukset ovat pahoinvointi, oksentelu ja huimaus. Nämä haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja häviävät yleensä lääkityksen jatkuessa. Neuropsykologiset haittavaikutukset, kuten päänsärky, uneliaisuus, unihäiriöt (unettomuus, epänormaalit unet) ovat tyypillisiä Lariamille."

- Huimaus on ehkä ollut mun kohdalla se pahin vaiva. Tarkemmin sanottuna olo on ollut kuin olisi kännissä. Maatessa tai istuessa ei ole ollut sitä tunnetta mutta kävellessä jalat eivät ole meinanneet totella ollenkaan. Melkein seiniä pitkin sai mennä torstaina että pääsi vessaan saakka. Tänään koko olotila on onneksi kadonnut jo ja kävely sujuu kunnolla. Lisäksi päänsärky, uneliaisuus ja unihäiriöt ovat vaivanneet, tai siis unihäiriöitä on ollut koko reissun ajan mikä varmasti osaltaan johtuu juuri tuosta lääkkeestä kun sitä käytetään myös estolääkkeenä. Mutta eikö uneliaisuus ja unihäiriöt pitäisi käytännössä kumota toisensa? Onhan se kivaa illalla olla todella väsynyt ja herätä ekan kerran jo tunnin päästä, myöskin mukavaa olla tunnin keskellä yötä hereillä kuuntelemassa heinäsirkkoja...

"Aineenvaihdunta ja ravitsemus: Ruokahaluttomuus. Psyykkiset häiriöt: Kiihtyneisyys, levottomuus, ahdistuneisuus, masentuneisuus, mielialan vaihtelut, paniikkihäiriökohtaukset, epänormaalit unet, sekavuus, hallusinaatiot, vihamielisyys, psykoottiset tai paranoidiset reaktiot, muistamattomuus. Itsemurha-ajatuksia on raportoitu harvoin, mutta niiden suhdetta lääkitykseen ei ole osoitettu. Hermosto: Huimaus, päänsärky, uneliaisuus, unihäiriöt, harhatuntemukset, vapina, haparointi, kouristukset, korvien soiminen, unettomuus, pyörtyminen. Silmäsairaudet: Näköhäiriöt. Korva ja sisäkorva: Tasapainohäiriöt, kuulon heikkeneminen. Sydän: Muutoksia sydämen lyöntinopeudessa, epäsäännöllinen pulssi. Verisuonisto: Verenkiertohäiriöt, matala verenpaine, punastuminen. Hengityselimistö: Hengenahdistus. Ruoansulatuselimistö: Pahoinvointi, oksentelu, löysät ulosteet tai ripuli, vatsakipu, ruoansulatushäiriöt. Iho ja ihonalainen kudos: Ihottuma, kutina, nokkosrokko, hiustenlähtö. Luusto, lihakset ja sidekudos: Lihasheikkous ja -kouristukset, lihas- ja nivelkipu. Yleisluontoiset häiriöt: Voimattomuus, huonovointisuus, uupumus, kuume, vilunväristykset, rintakipu, turvotus, hikoilu.

Jos Lariam aiheuttaa ahdistuneisuutta, muutoksia mielentilassasi (masennusta), levottomuutta, kouristuksia tai sekavuutta, lopeta lääkkeen käyttö ja ota heti yhteyttä lääkäriin. Lariamista johtuvat haittavaikutukset voivat jatkua joitakin viikkoja lääkityksen lopettamisen jälkeen."

- Ruokahaluttomuus, kyllä ja yritäpä selittää mamalle miksi ei voi syödä enempää. Pelkät hajutkin etoi jo pahasti. Ahdistuneisuus, jeps. Hallusinaatiot, varsinkin kuumeilun aikana. Vapina, olisittepa nähneet mun kädet. Ihan ku olis vieroitusoireita ollut :) Tasapainohäiriöt ja huimaus yhdistettynä madaltuneeseen verenpaineeseen, check. Ruuansulatusvaivat ja ripulointi, ou jeah. Nivelkipua havaitsin polvissa eilen kun olin kävelyllä joten kyllä siihenkin. Yleinen voimattomuus, jatkuva oksentamisen tunne ja hikoilu ovat myös olleet läsnä aina eiliseen saakka.

Tänään siis kaikki tuntemukset ovat ohi eikä ole kuin enää tukkoinen nenä. On siis hyvinkin normaali olo ja jaksanut taas nauraa ihmisten huonoille jutuille. Samalla tein päätöksen etten kyllä ota enää ainuttakaan Lariamia tällä reissulla koska se on pakostikin vaikuttanut mun uniin koko reissun ajan. Ehkä siinä on myös osasyyllinen siihen miksi en lopulta viihdy niin hyvin kuin toivoisin ja tunnen itseni turhautuneeksi kaiken tekemättömyyden takia. Koskaan ei ole ollut näin yksinäinen olo vaikka ympärillä onkin ihmisiä, kukaan ei kuitenkaan pohjimmiltaan ymmärrä mitä olen vailla koska me ollaan niin erilaisista lähtökohdista opittu tähän elämään. Tuossa sanotaan että voi vaikuttaa mielialaan. Ja vaikutukset voi kestää kaksikin viikkoa joten ei kiitos enää noita myrkkyjä, mieluummin koetan paremmin suojautua hyttysiltä kuin tähän saakka.

Siinä sairastellessa on ollut hyvin aikaa tehdä hommia tässä koneen ääressä ja olenkin saanut ostettua lennot Mtwaraan ja takaisin, varattua Zanzibarin lautat sekä löydettyä oikein hyvän hotellinkin vielä itselleni 4.-10.5. väliseksi ajaksi sieltä Intian valtameren rannalta. Lisäksi olen kouluhommia kirjoitellut ja katsonut leffoja joten ei yhtään huonosti käytetty aika. Tosin tuntunut todella turhauttavalta... En ole myöskään saanut olla yhtään rauhassa vaan aina joku on pamahtanut kysymään vointia ja kuulumisia. Perheenjäsenet, työkaverit, seminaarin kaikki opettajat, naapurit, siis ihan kaikki turhatkin ovat halunneet tulla moikkaamaan. Raskasta suorastaan, en tykkää holhoamisesta enkä mä ole mikään esine mitä esitellään kaikille mahdollisille kadun kulkijoille. Myöskin olen saanut selittää kymmeniä kertoja mitä mä oikein teen tässä koneen ääressä kun eivät noi ymmärrä että koko sivistynyt maailma saattaa pyöriä nykyaikana tietokoneen kautta. Olen täällä voinut tehdä niin kouluhommia kuin työhommiakin sekä pitänyt yhteyttä ystäviin ja tuttuihin. Tämän kautta olen yhteydessä mun elämään, niin karulta kuin se kuullostaakin.

Vielä kun jaksan huomisen pyhäpäivän tekemättömyyden niin sitten helpottaa. Tiistaina palataan taas heti aamusta arkeen ja vedetään kouluille ja mamoille liikuntaa. Keskiviikko ja torstai kuluvat seminaarien parissa koska kaikki opettajat lupasivat palata takaisin kuulemaan mun opetukset ennen kuin valkonaama häipyy rannikolle. Perjantaina hypätään Arnoldin kanssa bussiin ja lähdetään Dariin missä on sunnuntaina futispeli. Siitä sitten loppuaika meneekin reissussa koska tasan kahden viikon päästä olen jo lentänyt Mtwaraan uintikurssien takia. Ja näen pitkästä aikaa muitakin suomalaisia, jeij :)

Eikä siis huolta siellä Suomessa, olen jo kunnossa :)

Puolimatkan pysäkki

On viimein aika julistaa juna saapuneeksi määränpäähänsä, pysyvän päivän ajan paikallaan ja lähtevän taas hitaasti tuksuttamaan kohti kotisatamaa torstain valjetessa. Huomenna keskiviikkona on siis reissuni puoliväli, täsmälleen yhtä montaa päivää takana kuin edessä ennen laskeutumista Helsinki-Vantaalle. Ei siis enää montaa päivää rakkaat ihmiset, ei enää montaa päivää niin olen taas luonanne. Tosin näytän aivan viidakon asukkaalta ruskean ihoni, villiintyneen tukkani ja rehottavan partani kanssa...

Täällä keskellä Afrikan mannerta on työharjoittelu taputtelua vaille paketissa ja ensi viikon torstaina onkin sitten käytännössä viimeinen työharjoitteluun kuuluva päivä edessä. Tällä viikolla olemme saaneet viimeinkin opettajien koulutukset käyntiin ja saan käyttää kaunista ääntäni viisi päivää putkeen, onnea vain kuuntelijoille ;) Tämä projekti vedettiin aika vauhdilla kasaan koska väärinymmärrysten takia minun odotettiin saapuvan maahan vasta 1.4. ja olettivat aikaa olevan runsaasti käytettävissä. Suomi-poika tulikin sitten kuukauden etuajassa... Kuitenkin, ideana on siis kouluttaa Singidan läänin jokaiselle maakunnalle (onkohan noi oikeita termejä suomeksi...) kaksi opettajaa, jotka sitten kouluttavat omissa kotipaikoissaan muita liikunnanopettajia. Mun vastuulla on nyt viiden päivän aikana pitää luennot anatomiasta, ihmisen motorisesta kehityksestä, ensiavusta, ravitsemuksesta, liikunnan opettamisesta ja voimaharjoittelusta. Mun pomo Arnold taas kertoo tällä viikolla jalkapallosta kaiken alkaen säännöistä ja myöhemmin tulevaisuudessa on edessä muun muassa lentopallo, koripallo, netball ja yleisurheilu. Heille jaetaan myös materiaalia jokaiselta luennolta, jotta voivat sitten käyttää niitä omissa opetuksissaan apuna. Tämä on tällainen pilottihanke, minkä onnistuessaan odotetaan laajenevan vähitellen koskemaan koko maata.

Mulla on käytännössä helppo homma; kasasin viime viikon aikana kaiken materiaalin kasaan, tulostin niistä handoutit ja puhua pälätän vain viisi tuntia päivässä. Elämää helpottaisi kuitenkin kummasti videoprojektorit, kunnon fläppitaulut tai edes liitutaulu minne voisi kirjoittaa. Mukavaa olisi myös sellainen ilmasto mikä ei kuivata mun kurkkua saharaksi. Niitä ei nyt kuitenkaan ole käytössä joten mennään kahdella läppärillä, isolla vesipullolla ja fläppitaulun virkaa ajavalla puisella hökötyksellä, mitä ei saa liian kovaa työntää tai se rämähtää maahan. Afrikka <3

Siinä iltapäivien aikana Arnoldin pitäessä luentoa mulla on hyvin ollut aikaa touhuilla omiani siellä luokan perällä. Olen ihaillut huhtikuun sadekauden hienoja myrskyjä, ollut Facebookissa, lukenut uutisia ja tehnyt soveltavan liikuntakasvatuksen portfoliota.
Tuloksia:
- Myrskyt tulevat ja menevät ja syövät maan mukanaan. Vesi tulee luonnollisestikin vaakatasossa ja tuuli hakkaa peltikattoja. Sähköt ja netti toimivat heikosti tai eivät ollenkaan jos tuulee liikaa... Minä kiitän niitä luonnonvoimia mitkä ajoittavat nämä sateet niin etten minä kastu mutta ilma kuitenkin puhdistuu siitä kaikesta pölystä ja saasteesta.
- Facebookissa on kaikki hyvin, ei huomautettavaa.
- Uutiset ovat hirveää luettavaa ja ihmettelen mikä ihmisillä on vikana päässä kun on pakko vahingoittaa viattomia.
- Soveltavan liikuntakasvatuksen soveltava liikuntapiirakka laittaa nimellänsä hymyilyttämään :)

Muita elämää mullistavia asioita:
- Olen iloinen etten ole ainut, joka on jo halukas pääsemään kotiin ja jäämään sinne. Todistetusti meitä on ainakin neljä yhteensä, kaikki eri puolilla maailmaa...
- Joku perkule murtautui viime yönä mun naapureiden kämppään ja pölli puhelimen ja kaksi muistitikkua ikkunan kautta. Onneksi eivät tulleet mun ikkunasta läpi sillä olisin saattanut vaikka purra. Ei siinä, ei mulla ole edes mitään arvokasta niin lähellä ikkunaa että kukaan saisi kaltereiden välistä kädellä napattua.
- Miami kutsuu 31.8.-16.9., liput on jo ostettu ;)
- Mulla on hirveä hinku päästä jo oikeisiin töihin missä saa painaa perse ruvella hommia maailman parhaimman tiimin kanssa.
- En jaksaisi enää opiskella päivääkään, eikö koulu voisi vaan kirjoittaa sen tutkintotodistuksen mulle niin  voin vaikka leikkiä valeliikunnanohjaajaa. En kuitenkaan varmaan edes tule tätä tutkintoa käyttämään koska vahvasti päässäni prosessoituu vitsistä lähtenyt liikeidea. Ei kuitenkaan huolta siellä suomessa, ei se näe vielä pariin vuoteen päivänvaloa koska en koe olevani vielä valmis oman firman pyörittämiseen.
- Mun Mango-mehun päällä lukee Halal ja sitten sellaisia arabialaisia koukeroita. On se nättiä :)
- Jumala kuulemma siunaa minua, jotta palaan vielä jonakin päivänä takaisin Tansaniaan. Voi hyvinkin olla että tulen mutta ei siinä Jumalalla ole mitään osaa eikä arpaa, itse sitä on rahat tehtävä ja aikaa järjestettävä sille matkalle. En minä ainakaan ole vielä koskaan saanut mitään miltään instituutiolta mitä Jumalaksi kutsutaan. Evoluutio, oma tahto ja kova työ, ne ovat elämän perusta.

Peace and love <3

Me, myself and I

Kaverini Iida pyysi minua eilen lataamaan kuvia itsestäni, jotta hän näkee miltä näytän nykyään. Tässä minä nyt sitten olen, ja minusta on moneksi :D

(c) Emma Kojo

Arushassa päiväkaljalla Emman kanssa

(c) Emma Kojo

Arusha National Park

(c) Emma Kojo

Arusha National Park, kaukana takana siintää Kilimanjaron huippu.

(c) Emma Kojo

Arusha, Meru Mbega Lodge

(c) Emma Kojo

Arusha, Meru Mbega Lodge. Harvinainen valkoinen valas ;)

(c) Emma Kojo

Arusha National Park

(c) Emma Kojo

Arusha National Park

(c) Emma Kojo

Arusha National Park

Arusha National Park

Arusha, Meru Mbega Lodge

Arusha National Park

Mughangan yläasteella pitämässä liikuntatuntia, vieressä työkaveri Gloria

Kibaonin Äidit&Tyttäret -hankkeen porukka